Kuvataide: Mediataide

Mitä on mediataide?

Mediataide on nykytaiteen osa-alue, joka hyödyntää sähköisiä viestimiä ja/tai teknologioita. Mediataiteen esitysympäristönä voi toimia esimerkiksi internet ja monenlaiset verkon julkaisualustat, museot, galleriat ja muut näyttelytilat, tapahtumat, kaupunkitila, televisio, radio tai vaikka teksti-tv.  

Mediataide toimii monien eri taiteenlajien rajapinnalla ja usein yhdistelee niitä. Esimerkiksi esitystaiteen, musiikin, ääni-, valo-, bio- ja videotaiteen tekemisen tavat voivat yhdistyä mediataideteoksessa. Aina rajanvetoa mediataiteen ja esimerkiksi kokeellisen elokuvan välillä ei pysty tekemään.

Mediataiteen sisällä on erilaisia suuntauksia, josta johtuen mediataiteen tyylillisiä ominaispiirteitä voi olla vaikeaa määritellä. Tyypillistä kuitenkin on, että mediataiteessa yhdistyy usein liikkuva kuva ja ääni, eli se on audiovisuaalista. Toisinaan voi myös olla ettei teoksessa ole lainkaan ääntä, tai liikkuvaa kuvaa.

Ensimmäiseksi mediataiteilijaksi usein nimetään korealainen Nam June Paik (1932–2006) teoskokonaisuudella Exposition of Music-Electronic Television (1963, Galerie Parnass, Wuppertal, Saksa).



Suodata


Anssi Kasitonni

PDF

WWW

Risto-Pekka Blom

PDF

Marja Helander

PDF


Sara Pathirane

PDF

WWW

Hinni Huttunen

PDF

WWW

Pekka Sassi

PDF


AV-arkki

WWW

Kiasma Online Art

WWW

Äänikuvittelu – Äänimaiseman teko

PDF

WWW


Suomen mediataiteen aikajana

WWW